Lauri Pirinen (SS 25.4.) kirjoittaa, että tarvitsemme tieliikenteessä enemmän malttia ja että tämä edellyttää sekä autoilijoilta että pyöräilijöiltä sitä, että ”oikeassa oleminen ei ole tärkeämpää kuin hengissä pysyminen”.
Tällainen asetelma hämärtää vastuunjakoa liikenteessä. Tieliikennelaki lähtee siitä, että jokaisen on ennakoitava muiden toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja toimittava sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi. Samalla se määrittää selkeästi väistämisvelvollisuudet. Näitä ei ole kirjoitettu siksi, että niitä voisi tilanteen mukaan sivuuttaa, vaan siksi, että liikenne olisi ennakoitavaa, sujuvaa ja turvallista kaikille.
Erityisesti liikenneympyröissä väistämisvelvollisella, eli autoilijalla, on korostunut vastuu havainnoida ja varmistaa, ettei vaaratilanteita synny. Näköesteet tai oletukset muiden toiminnasta eivät poista tätä vastuuta.
On totta, että kenenkään ei kannata ”ottaa oikeuksiaan väkisin”. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, ettei vastuuta siirretä epäsuorasti sille heikommalle osapuolelle, joka toimii sääntöjen mukaan. Turvallinen ja sujuva liikenne syntyy ennen kaikkea siitä, että säännöt tunnetaan ja niitä noudatetaan – ei siitä, että niistä varmuuden vuoksi luovutaan.
Malttia tarvitaan kaikilta. Mutta maltti ei ole sama asia kuin oikeuksista luopuminen. Jos sääntöjä noudattava pakotetaan väistämään, kyse ei ole enää turvallisuudesta ja sujuvuudesta vaan vastuun siirtämisestä ja se tekee liikenteestä arvaamatonta ja vaarallista.