Kategoriat
Vaikuttaminen

Madalletaan pyöräilyn kynnyksiä

Pyöräily herättää usein tunteita. Pyöräilijät ”kaahaavat”, ilmestyvät ”tyhjästä” ja polkevat ”väärässä” paikassa. Toisaalta, kun ollaan pyöräilyn asialla, puhutaan liikenneturvallisuudesta, liikennesäännöistä ja turvavarusteista. Valitettavan vähäiselle huomiolle jää pyöräilyn ilo.

Kuopion Fiksusti kouluun -hankkeessa 2018 – 19 järjestettiin koululaisille ”Pyöräilypohtimoita”, joissa lapset saivat itse pohtia pyöräilyä eri näkökulmista. Kysyimme lapsilta, miksi he pyöräilevät. Lähes poikkeuksetta alakouluikäiset kertoivat ensimmäisenä, että pyöräily on kivaa. Pyöräillen pääsee nopeasti ja vauhti tuntuu hyvältä.

Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että vähentämällä määrätietoisesti oman auton käyttöä ja lisäämällä pyöräilyä, kävelyä sekä joukkoliikenteen käyttöä ihmisten tyytyväisyys elämään kasvaa. Tutkimus kuitenkin toteaa, että tämä on mahdollista vain silloin, jos todellinen vaihtoehto liikkumiselle on olemassa.

Pyöräily tuottaa iloa ja hyvinvointia. Kuitenkin se, että pyöräily olisi todellinen vaihtoehto, vaatii sen, että pyöräliikenteen olosuhteet ovat kunnossa. Tärkeitä osatekijöitä ovat pyöräilyväylien laatu ja jatkuvuus, risteysten turvallisuus, pyöräpysäköinti, autoliikenteen rauhoittaminen ja talvikunnossapito. Kuopiossa on laadittu hyvät ohjelmat pyöräilyn edistämiseksi. Pyöräily on keskeinen osa kaupungin strategiaa ja resurssiviisausohjelmaa. Ohjelmista suunnittelupöydille ja kaduille on kuitenkin vielä matkaa. Iso kuva on olemassa, mutta paikoin loppusilaus ontuu. Se matalalta näyttävä kanttikivi voi olla konkreettinen kynnys pyöräilijälle. Madalletaan siis edelleen näitä kynnyksiä.

Viikolla 5.-13.9.2020 vietetään valtakunnallista Pyöräilyviikkoa. Tule mukaan nauttimaan pyöräilyn ilosta! Professori Arto O. Salosen sanoin: ”Kun priorisoi lihasvoimaa kulkutavoissa niin töissä jaksaa paremmin, ajatukset liikkuvat letkeämmin ja mieli on kirkas.”

Maija Hartikainen
Kuopion polkijat ry 

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 5.9.2020