Suomessa on eletty hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa jo kuusi viikkoa. Koronapandemia on vaikuttanut erityisesti ikääntyvien arkeen, kun 70 vuotta täyttäneitä on ohjeistettu pysymään kotona karanteeninomaisissa olosuhteissa. Aktiivista eläkeikää viettäneille tilanne on merkinnyt monista tutuista ja tärkeistä rutiineista luopumista. Harrastukset ja ryhmätoiminnat ovat tauolla tai hakevat uutta muotoaan etäyhteyksien välityksellä. Osalle vanhoista ihmisistä poikkeusaika on katkaissut kaiken yhteyden oman kodin ulkopuoliseen maailmaan, kun läheisiä ja tuttavia ei saa ja voi tavata. Monille iäkkäille toinen ihminen on jo pitkään ollut ainoa avain raikkaaseen ulkoilmaan, luontoon ja kävelyteille, joista me nuoremmat pääsemme helposti nauttimaan.
Kouluttauduin muutama vuosi vapaaehtoiseksi pyöräluotsiksi Kuopion kaupungin Pyörällä kaiken ikää -toimintaan. Sen tarkoituksena on ollut tarjota kaupungin palvelutalojen asukkaille ja kotihoidon asiakkaille uudenlaisia mahdollisuuksin ulkoiluun. Riksapyörien kyydissä ikäihmiset ovat päässeet liikkumaan lähiympäristössä, nauttimaan yhdessäolosta ja tuulenvireestä ihollaan. Kuopion lisäksi riksatoimintaa on ollut monilla muilla paikkakunnilla niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Nyt toiminta on tauolla ja riksapyörät odottavat aikaa, jolloin yhdessä voidaan taas polkea. Samassa tilanteessa ovat monet muut toimijat ja hankkeet, jotka ovat tarjonneet erilaista matalankynnyksen tukea sitä tarvitseville ihmisille.
Olen tutkijana haastatellut monia seitsemän- ja kahdeksankymppisiä, joista valtaosa on asunut yksin. Keskusteluissa on toistunut toive siitä, että läpi elämän voisi säilyttää yhteyden itselle tärkeisiin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Lähes poikkeuksetta olen kuullut halusta ja kaipuusta liikkua ja viettää aikaa myös kodin ulkopuolella: kirjastojen lukusaleissa, huoltoasemien kahvioissa, asukastuvilla, lähimetsän poluilla ja taloyhtiöiden pihakeinuissa. Kun pari vuotta sitten järjestimme PROMEQ-tutkimushankkeessa ryhmätoimintaa yksin asuville ikäihmisille, viesti oli hyvin samanlainen: yhteiset tapaamiset toivat tärkeää rytmiä arkeen ja mahdollisuuden päästä kotoa pois. Yhdessä tehtiin sellaisia asioita, joita ei tulisi tehtyä yksin. Myös monelle vapaaehtoiselle toisen ihmisen auttaminen on tärkeä syy lähteä liikkeelle.
Mediassa yhä useampi ikääntymisen asiantuntija on nostanut esiin kysymyksen siitä, mitä koronarajoitukset merkitsevät ikääntyvälle väestölle. Millaista on kodin seinien sisäpuolelle suljettu arki niin yksityiskodeissa kuin hoitolaitoksissa? Millaisia ovat karanteenin vaikutukset pitkällä tähtäimellä, jos vanhojen ihmisten eristäminen jatkuu vielä kuukausia? Viimeistään nyt on mietittävä miten voimme varmistaa sen, ettei fyysinen etäisyys merkitse yhä suuremman joukon yksin jäämistä. Riskien minimoimisen rinnalla on etsittävä aktiivisesti ratkaisuja siihen, miten riskiryhmään kuuluvat voivat olla yhteydessä muihin ihmisiin ja viettää aikaa myös oman kodin tai huoneen ulkopuolella: kulkea käskynkkää, istua puiston penkillä tai riksapyörän kyydissä viilettäen. Nauttia niistä asioista, jotka tekevät elämän mielekkääksi.
Elisa Tiilikainen on sosiaaligerontologi, Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n puheenjohtaja ja vapaaehtoinen pyöräluotsi. Tiilikainen toimii yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella.
Lisätietoja:
Kuopion kaupunki, Yhteistö- ja toimintakeskuspalvelut (Kaikille avoin toiminta)
Elisa Tiilikainen, Kuopion polkijoiden Pyörällä kaiken ikää -yhteyshenkilö
Pyörällä kaiken ikää, Kuopion polkijoiden sivut
Pyörällä kaiken ikää, valtakunnalliset sivut